Uutiset

  • Pohjanmaan Pelastusalan Liitto ry:n hallitus nimesi 16.6.2025 kokouksessaan Jasperi Antinojan Eskolasta Vuoden palokuntanuoreksi. Nimitys julkistettiin Tulikarhu 2025 -palokuntanuorisoleirillä lauantaina 5.7. Leirin tunnelma oli lämmin ja innostunut – juuri sellainen, jossa palokuntanuorisotyö elää ja voi hyvin. 

    Vuoden palokuntanuoren nimeämisen tarkoituksena on edistää palokuntanuorisotyötä liiton alueella, kohottaa sen tunnettavuutta ja arvostusta sekä kiittää nuorta, joka toimii esimerkillisesti ja aktiivisesti. Esityksiä kerätään koko toimialueelta – Etelä-Pohjanmaalta, Pohjanmaalta ja Keski-Pohjanmaalta – ja ne käsitellään anonyymisti Nuorisotyötoimikunnassa. 

    Jasperia kuvaillaan erityisen aktiiviseksi ja nopeasti oppivaksi nuoreksi, joka on aloittanut palokuntaharrastuksen heti täytettyään kymmenen vuotta. Jasperi on osallistunut innokkaasti sekä kesä- että talvileireille ja pitää niitä harrastuksensa kohokohtina. Hän toimii esimerkillisesti, auttaa muita, ei kiusaa eikä tuomitse, ja osaa ohjata vierailijoita tapahtumissa itsenäisesti. Jasperi on nuori, josta kasvaa varmasti hyvä sopimuspalokuntalainen. 

    Nuorisotyön merkitys 

    Palokuntanuorisotyö ei ole vain harrastus – se on investointi tulevaisuuteen. Yhden nuoren mukana palokuntatoimintaan tulee usein koko lähipiiri: vanhemmat, isovanhemmat, opettajat ja ystävät. Toiminta lisää palokunnan näkyvyyttä ja arvostusta paikkakunnalla. 

    Nuorisotyön yhteiskunnallinen merkitys on merkittävä. Valtiontalouden tarkastusvirasto on arvioinut, että yhden syrjäytyneen nuoren kustannus yhteiskunnalle voi olla jopa 1,2 miljoonaa euroa. Palokuntanuorisotyö ehkäisee syrjäytymistä, vahvistaa nuorten turvallisuustaitoja ja sosiaalista pääomaa sekä luo uusia ystävyyssuhteita. Moni nuori jatkaa myöhemmin sopimuspalokuntien hälytysosastoihin, mikä vahvistaa pelastustoimen resursseja. 

    Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) ja Sosped Keskuksen toteuttama SROI-selvitys (Social Return on Investment) osoittaa, että vapaaehtoisen palokuntatoiminnan yhteiskunnallinen hyöty on valtava. Yhden vapaaehtoisen palokunnan vuosikustannus on keskimäärin 146 000 euroa, mutta yhteiskunnalle koituva hyöty on jopa 1,7 miljoonaa euroa. Nuorisotoiminta on osa tätä vaikuttavaa kokonaisuutta – se tuottaa arvoa kunnille, hyvinvointialueille, yhteisöille ja yksilöille. 

    "Leiri on jokaisen palokuntanuoren oikeus"

    Pelastusliittojen järjestämillä leireillä on merkitystä. Ne ovat nuorisotyön sydän – paikkoja, joissa syntyy ystävyyksiä, opitaan turvallisuustaitoja ja kasvetaan vastuullisiksi kansalaisiksi. Sydämellinen kiitos kuuluu myös kaikille palokunnille, jotka tekevät nuorisotyötä. Erityinen kiitos yksittäisille palokuntalaisille, jotka antavat aikaansa, osaamistaan ja sydämensä nuorten hyväksi. Ilman teitä ei olisi harjoituksia, leirejä eikä turvallista kasvuympäristöä. "Leiri on kaikkien palokuntanuorten oikeus" - toteaa Etelä-Savon pelastusliiton toiminnanjohtaja Heli Kari-Horelli. Toivomme myös täällä suunnalla, että palokunnat satsaisivat vajaan viikon kesässä tulemalla mukaan leirille tai tuottamalla nuorensa sinne. Leiriltä löytyy aina vastuuhenkilöitä. 

    Kiitämme Palosuojelurahastoa, jonka taloudellinen tuki mahdollistaa nuorisotoiminnan kehittämisen ja jatkuvuuden. Ilman tätä tukea moni leiri ja toiminta jäisi toteutumatta. 

    Lämmin kiitos myös pelastuslaitoksille, jotka tukevat nuorisotyötä kalustollaan ja asiantuntemuksellaan. Yhteistyö pelastuslaitosten kanssa on korvaamatonta – se tuo nuorisotyöhön uskottavuutta, turvallisuutta ja jatkuvuutta. 

    Onnittelut Jasperille – Vuoden palokuntanuorelle 2025!

    Kuvassa Nuorisotyötoimikunnan pj Mikko Korpela ja Vuoden palokuntanuori Jasperi Antintoja.

    Kuva: Vesa Mustalammi

     

      Takaisin

Tulevat tapahtumat

Menneet tapahtumat